Hangasjärvi Info

Hangasjärven retkikämppä sijaitsee pohjoisella Korpilahdella Tikkalan kylässä noin puolen tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Ulkoilualue perustettiin 1980-luvulla osaksi Keski-Suomen maakuntauraa, yhdeksi sen levähdyspaikoista.  Kämpän ja saunan on suunnitellut tunnettu hirsirakentamisen arkkitehti Risto Vuolle-Apiala, käyttäen kämpän osalta mallina Norjan tunturimajoja. Kämppä valmistui vuonna 1982 ja sauna pari vuotta myöhemmin. Maakuntauraa saattoi patikoida merkattuja vaelluspolkuja pitkin eteläisestä Keski-Suomesta pohjoiseen Keski-Suomeen. Yöpymispaikkoina matkan varrella oli maalaistaloja ja kämppiä, Hangasjärvi yksi niistä.

Hangasjärven retkikämppää ja saunaa voi vuokrata esimerkiksi perhejuhliin, kaveriporukoille, koulutuksiin, tapahtumien järjestämiseen, työhyvinvointitilaisuuksiin, retkien yöpymispaikaksi ja leirien pitämiseen.

Voit vuokrata käyttöösi koko retkikämpän, vain yhden tuvan, rannassa sijaitsevan erillisen saunarakennuksen tai kolmen hengen Tentsile Stingray-puumajoitteen yhdessä saunan kanssa. Kaikkiin varauksiin liittyy Hangasjärven ulkoilualueen ja varusteiden käyttö.

Sijainti

Hangasjärven ulkoilualue sijaitsee saman nimisen järven rannalla ja Natura 2000 -alueisiin kuuluvan Myllyvuoren ja Hangaspuron kyljessä. Kämppä sijaitsee Jyväskylässä entisen Korpilahden kunnan pohjoisosassa. Jyväskylään on matkaa 26 km ja Korpilahdelle lähes saman verran. Tikkalan kylälle kulkee Jyväskylän paikallisliikenteen linja-auto ja lähimmältä bussipysäkiltä kämpälle on noin 5 kilometriä. 

Kämpän osoite: Hangasjärventie 103, 41860 Tikkala (Google-kartalla).
Ajo-ohje: Patajärventien kautta (ei Saukontien kautta, voi olla huonossa kunnossa)